Motivaatio ja tavoitteen asettaminen

Ensimmäisestä valmentajatapaamisesta kanssani on kulunut jo muutama viikko, joten eikö nyt olisi hyvä hetki pysähtyä hetkeksi ja pohtia, mitä minulle kuuluu ja miten olen huolehtinut omasta hyvinvoinnistani kuluneina viikkoina? Arjen kiireen keskellä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen saattaa jäädä muiden asioiden jalkoihin. Ota siis tänään tai viimeistään huomenna hetki aikaa itsellesi!

Motivaatio


Klikkaamalla yllä olevaa liitetiedostosta löydät asiaa motivaatiosta. Lisäksi pääset pohtimaan elämän eri osa-alueita ja kirjaamaan jälleen tavoitteitasi ylös! Muista hyvän tavoitteen kriteerit: se on positiivisesti muotoiltu, sisältää konkreettista tekemistä sekä aikataulun.

Minkä pienenkin asian voisit seuraavaksi tehdä hyvinvointisi eteen?



Ota siis hetki aikaa itsellesi ja oman hyvinvointisi tutkailemiseksi. Kun motivaatiota on vahvistettu ja konkreettiset tavoitteet on asetettu, on aika ryhtyä tekemään tavoitteista totta!

Mukavaa loppuvuotta - muista myös rentoutua kiireisen loppuvuoden keskellä :)

Terveisin,
Motivire-valmentajanne